6. heinäkuuta 2014

Asuntorahastot - osa 2

Highrise construction
Tummia pilviä sijoittajan taivaalla
Lisää tietoa Orava Asuntorahaston osavuosikatsauksesta Q1/2014:

"Yhtiö hankki 31.3.2014 toteutetuilla kaupoilla ja tehdyllä sopimuksella yhteensä 118 huoneistoa, joiden yhteenlaskettu velaton kauppahinta oli 12,7 milj. euroa. Yhtiö myi katsauskaudella asuinhuoneistoja yhteensä 7 kappaletta. Huoneistojen velattomat kauppahinnat yhteensä olivat 0,6 miljoonaa euroa."
Ilmeisesti kaikkia mainittuja kauppoja ei ehditty saada päätökseeen Q1 aikana, koska lisäykset asuntosalkkuun olivat vain 7,77 miljoonaa (varainsiirtoveroineen kaiken lisäksi). Onneksi asunnot ostettiin selvästi alle käyvän arvon, koska niihin pystyttiin heti tekemään 3,45 miljoonan arvonoikaisu. Asuntojen ostohinta oli siis 69,25% "käyvästä arvosta", aika hyvä diili.

Niin, onneksi nuo asunnot ostettiin, koska salkussa jo olleiden asuntojen "käypä arvo" laski 589 000 euroa tällä kvartaalilla... Eihän tuo ole kuin -0,74% kvartaalilla, eli -3% vuositasolla, mutta aika huono tulos huomioden, että asuntojen hintojen piti pysytellä muuttumattomina:
Asuntojen hintojen nousu uusimpien tilastojen mukaan eli ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli pysähtynyt nollaan vuodentakaisesta. 
Onneksi sentään Oravan vuokrabisnes kukoistaa. Eiku...

Eli yhteenvetona: asuntojen vuokraaminen tuottaa tappiota, samoin niiden omistaminen. Onneksi sentään uusien ostamisesta saa sitä instant profittia.


Tulot asuntojen vuokrauksesta
146 000
Tulot myynneistä
59 000
Vanhojen asuntojen arvonmuutos
-589 000
Hallinnointikulut
-277 000
Tulos ilman uusia asuntoja
-661 000
Uusien asuntojen virtuaalinen voitto
3 448 000
Tuottosidonnaiset palkkiot
-433 000
Tulos uusien asuntojen kanssa
2 356 000

1 kommentti :

  1. Ja nyt Arvopaperin mukaan Inderesin geelitukat sanovat, että "Orava pystyy nykyisellä kiinteistöportfoliollaan maksamaan pitkällä aikavälillä noin yhden euron osingon."

    Olen käynyt muutamia kursseja paikallisessa kauppakorkeassa, ja yllätyin siellä opetuksen tasosta positiivisesti. Ilmeisesti kuitenkin perustutkintodiplomeja voi siellä leikata muropaketin takakannesta.

    VastaaPoista

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *