14. helmikuuta 2020

"Kela pay's my bills" - eli kokemuksia vuokralaisen hankinnasta

Lupasin aikaisemmin kertoa mitä teen kahden asunnon loukulleni, eli minullahan oli vanha asunto vielä myymättä vaikka muutin uuteen. Lopulta päätin tehdä niin, että myin vanhan asuntoni omalle firmalleni edulliseen hintaan (pyysin toki välittäjältä kirjallisen arvion asunnon arvosta) ja laitoin sen sitten vuokralle. Koska älysin muuttaa pois asunnosta ennen kuin kahden vuoden asuminen tuli täyteen, saan tehdä verotuksessa vähennyksen luovutustappiosta. Lisäksi firmahan maksaa vuokratuloista vain 20 % veroa eikä 30 % kuten yksityissijoittaja, joten siinäkin tulee säästöä veroissa. Ja koska minulla ei ole henkilökohtaisesti vuokratuloa, saan jatkossakin "pienituloisena yrittäjänä" asumistukea Kelalta...

Nyt minulla on siis kaksi vuokra-asuntoa, ja tuli ajankohtaiseksi hankkia molempiin vuokralainen tässä vuoden alussa. Kitsaana miehenä en tietenkään mitään välittäjää palkkaa, vaan ajattelin hoitaa homman itse.

Millaisia vuokralaiskandidaatteja tuli vastaan?


Luulin, että kaikki vuokra-asunnon etsijät käyttäisivät Oikotietä, joten laitoin ilmoituksen ensin ainoastaan sinne. Myöhemmin lisäsin ilmoituksen myös tori.fi:hin, ja yllättäen sitä kautta tuli jopa enemmän yhteydenottoja.

Aika kitsaasti hakijat kertovat itsestään: Oikotien kautta tulleista kyselyistä 75 % lähetti vain sen valmiin perusviestin, eli "Olen kiinnostunut kohteestanne osoitteessa ..." eikä kertonut mitään itsestään. Tori.fi ei ole sen parempi, useimmat kirjottivat tyyliin "Haluan vuokrata tämän asunnon". Ehkä hakijat ovat tottuneet siihen, että on ihan turha kirjoittaa ensimmäiseen yhteydenottoon mitään tarkkoja tietoja, sinut vaan ohjataan täyttämään joku lomake?

Asunnonhakijoista noin 60 % oli ulkomaalaistaustaisia, mukana jopa muutama jotka olivat juuri saaneet oleskeluluvan.

Hakijoiden ikää en ole kysellyt, mutta hakijoista noin 50 % ovat pariskuntia ja 50 % yh-äitejä lasten kanssa. Omissa toiveissani on, että asuntoon tulisi kaksi aikuista, eli vuokrasopimukseen saisi kaksi nimeä. Asuntoni ovat tavallista opiskelijakämppää isompia (molemmat ovat kolmioita), joten on ihan ymmärrettävää ettei sinne haekaan normi opiskelija-sinkkuja.

Noin puolet hakijoista ilmoitti suoraan, että luottomerkintöjä löytyy. Näiden lisäksi 25% eivät enää vastanneet kun kysyin lisätietoja, mm. henkilötunnusta luottotietojen tarkistamista varten. Vain yksi valehteli luottotiedoistaan, eli väitti niiden olevan kunnossa vaikka merkintöjä löytyi lähes 50 000 euron edestä. Toistaiseksi on tullut vastaan vain yksi pariskunta jossa molemmilla on luottotiedot kunnossa. He saivatkin asunnon.

Luottohäiriöihin useimmilla oli tietysti jokin (teko-)syy. Luottomerkintöjä selitettiin joko "nuoruuden hölmöilynä" (uusin merkintä kuitenkin 2 kk takaa??) tai "erolla". Ihmettelen millaisessa erossa joutuu ottamaan lähes 50 000 euroa pikavippejä...

Vinkkejä vuokrausprosessiin


  • Älä tarkista luottotietoja liian aikaisin, vaan vasta sitten kun kun sekä sinä että vuokralainen olette valmiita tekemään sopimuksen. Tarkistaminen maksaa, ja moni hakija jättää prosessin kesken. Yhdelle hakijalle olin jo laatinut sopimuksen, kun hän ilmoitti ettei haluakkaan asuntoa...
  • Älä pelkää luottotiedottomia. Monet maksavat kyllä vuokransa, vaikka muiden laskujen kansaa olisi ongelmia. Vähän sama kuin asuntolainan lyhennyksen kanssa, se on se lasku joka on tärkein maksaa. Varsinkaan perheelliset eivät halua joutua pihalle omasta kodistaan. Toki jos hakijalla näkyy maksuhäiriöitä vuokranantajan suuntaan, niin se on tietysti red flag.
  • Järjestä yleinen näyttö, tai pyydä useampia katsojia tulemaan peräkkäin asuntoa katsomaan. On ikävää käydä tekemässä yksittäisiä näyttöjä varsinkin jos kohde ei ole ihan kotisi / työpaikkasi vieressä. Ja sitten on niitä vuokralaisia, jotka eivät ilmesty sopimalleen näytölle...
  • Kela on ystävä. Jos vuokra tulee suoraan Kelasta tilillesi, on vuokranmaksu aika varmaa. Jos vuokra on useamman päivän myöhässä, tiedät että jotain on vialla ja voit heti ottaa yhteyttä vuokralaisen. Joko Kela on lopettanut vuokran maksun (miksi? ) tai vuokralainen on pyytänyt Kelaa maksamaan rahat omalle tilille.
  • It ain't over till it's over, eli mikään ei ole varmaa ennen kuin sinulla on vuokralaisen allekirjoitus sopimuksessa (ja mielellään vakuus maksettuna). Pidä siis yhteydet avoimina kaikkiin vuokralaiskandidaatteihin loppuun saakka, ja anna ilmoituksen olla netissä.
  • Jos joku hakija ilmoittaa, ettei haluakaan asuntoa vaikka saisi, niin kysy miksi. Ehkä kyseessä on jokin asia jonka voit korjata, tai ainakin saat selville mikä mättää ja/tai millaisille asunnoille olisi kysyntää.


Tuo "Kela pay's my bills" on muuten suora sitaatti erään vuokralaisehdokkaan viestistä.

Lisäys 15.2.: taitaa käydä niin, että tämä  "Kela pay's my bills" tyyppi on seuraava vuokralaiseni!
Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *