Miksi toiset rikastuvat ja toiset eivät?

Miksi minä vaurastuin mutta vanhempani eivät?

Kirjoitin joskus jonkin blogin kommenttiin, että olen jo nyt nelikymppisenä rikkaampi kuin vanhempani ovat yhteensä tällä hetkellä (noin seitsemänkymppisinä). Varallisuudessa olen siis heitä tuplasti edellä, jo 30 vuotta aikaisemmin. Aloin miettimään mistä tämä johtuu. Onko vaurastuminen nykyään niin paljon helpompaa, vai olenko tehnyt jotain "oikein" suhteessa vanhempiini?

Minulla ei ole ollut mikään huippupalkka työurani aikana, parhaimmillaan olen ollut jossain top 20 %:ssa suomalaisista palkansaajista. Yli 10 vuotta tienasin alle suomalaisten keskipalkan. Vanhempani taas olivat Homer Simpsonin tapaan "upper lower middle class", eli joissain siellä keskivaiheilla, toinen keskimääräistä huonommin ja toinen paremmin palkattu.

Sanotaan, että 1970- ja 1980-luvulla asuntolainojen laina-ajat olivat lyhyitä ja korot korkeita. Vastineeksi palkka- ja hintainflaatio olivat suuria, eli jos kiinteään omaisuuteen pääsi kiinni niin sen arvo kasvoi mukavasti. Kuitenkaan 1980-luvun loppun mennessä, eli suunnilleen minun nykyisessä iässäni, vanhemmillani ei tietääkseni vielä ollut täysin velatonta asuntoa, eikä asunnon lisäksi oikein mitään muutakaan omaisuutta. Auto oli 70-luvun rotisko, ja mökkikin vain vuokralla (hyvin halvalla).

Vanhempani eivät hankkineet korkeaa koulutusta (eivät ole edes ylioppilaita), vaan menivät töihin nuorena. Minä hankin korkeakoulututkinnon, ja aloitin työt noin 24-vuotiaana. Annoin siis vanhemmilleni viitisen vuotta etumatkaa työelämässä. Minun opiskeluaikanani valtio toki tuki opiskelua rahallisesti.

Se silmiinpistävin ero vanhempieni ja minun välillä on kuitenkin se, että heillä oli minun iässäni useampi lapsi. Äitini oli vain parikymppinen saadessaan ensimmäisen lapsensa. Hän olikin poissa työelämästä varmaan 10 vuotta. Myöhemmin hän meni töihin, mutta ilman minkään alan koulutusta palkka ei ollut häävi. Sitä hän jatkoi 30 vuotta, ja lopputuloksena käteen ei jäänyt oikein mitään. Isälläni oli paremmat tulot, mutta ei mikään johtajan palkka kuitenkaan. Jos pitäisi arvioida paljonko vanhempani keskimäärin tienasivat (nykyrahassa), niin uskoisin äitini tienanneen noin 1700 e/kk ja isäni ehkä 4000-4500 e/kk.

Mielestäni meillä ei mitään isoja rahareikiä ollut, muuta kuin lapset. Alkoholiin, rahapeleihin tai muihinkaan paheisiin sitä ei meidän perheessämme kulutettu. Ylimääräistä rahaa ei kuitenkaan koskaan ollut. Rahan järkevästä käyttämisestä ei perheessäni puhuttu. Tosin kun vanhempani riitelivät, niin kyse oli aika usein rahasta, jota äitini mielestä oli liian vähän. Säästämisestäkin puhuminen taisi rajoittua siihen, että kehoittivat minua laittamaan osan rahoista säästöpossuun eikä tuhlaamaan kaikkea.

Olisivatko vanhempani voineet tehdä taloudellisesti parempia ratkaisuja? Aina voi hankkia paremmin tienaavan puolison, mutta jos nyt pitäydytään tässä pariskunnassa, mitä muuta heidän olisi kannattanut tehdä? Pitkä koulutus ei ole välttämätön, mutta keskiasteen koulutus olisi hyvä. Alan ja työtehtävän valinta on myös tärkeää. Äitini teki samaa työtä 20 vuotta, siinä ei palkka pahemmin päässyt nousemaan. Sitten ne lapset: en hankkisi lapsia ennen kuin opinnot ovat ohi ja on oltu työelämässä muutama vuosi. Jos hankkii useamman lapsen, niin tekee sen mahdollisimman nopeassa tahdissa, jolloin vanhemmat pääsevät nopeasti takaisin työelämään.

Vaurastuinko minä puhtaalla tuurilla?

Olisiko minulle voinut käydä kuten vanhemmilleni? Varmaan aika helposti. Eka lapsi matalapalkkaisten vaimon kanssa joskus 25-vuotiaana, itse keskituloisena. Toinen ja kolmas lapsi siihen perään, ja kämppä pitää tietysti olla Helsingissä kun siellä ollaan töissä. Lapsille kivat harrastukset. Etelänmatkoja koko perheen voimin kerran vuodessa. Mökki ja auto. Helposti saisi kaikki tulot kulutettua niin, ettei lasten aikuistuttua olisi kuin puoliksi maksettu rivari varallisuutena.

Tuosta näkee kuinka helposti ne elämän pienet ja suuret valinnat (joita ei välttämättä edes tajua tekevänsä) vaikuttavat vaurastumiseen. En minä peruskoulun päätyttyä päättänyt, että haluan rikkaaksi. Korkeakouluun hakiessani en miettinyt miltä alalta saa parhaan palkan, vaan valitsin sen alan mikä vaikutti kivoimmalta (okei, ajattelin kyllä että IT-alalla on hyvät tulevaisuudennäkymät). Työpaikkoja en ole valinnut palkan perusteella. Vasta nyt yli nelikymppisenä siirtyminen yrittäjäksi on ensimmäinen teko urallani jonka olen tehnyt nimenomaan raha mielessä.

Kun aloitin sijoittamisen joskus 25-vuotiaana, halusin tietysti rikastua mahdollisimman nopeasti, vähällä vaivalla. Muistan harmittaneen kun ei ollut kovin paljoa rahaa sijoitettavaksi. Aika nopeasti ymmärsin, ettei muutaman tuhannen euron sijoituksella voi rikastua, kun tuotto on parhaimmillaan muutama satanen vuodessa. Vasta kun aloin pitämään kirjaa kaikista menoistani noin kolmekymppisenä, tuli säästämisestä järjestelmällisempää. Ja vain säästämällä paljon voi vaurastua nopeasti.

Myönnän olleeni onnekas kun en ole tehnyt hirveästi vääriä valintoja elämässä.

Vaurastuminen ei ole vaikeaa kunhan sitä hieman miettii, mutta vaurastumatta oleminen on vielä helpompaa, se ei vaadi ponnisteluita lainkaan.