14. tammikuuta 2019

Miksi toiset rikastuvat ja toiset eivät?


Miksi minä vaurastuin mutta vanhempani eivät?

Kirjoitin joskus jonkin blogin kommenttiin, että olen jo nyt nelikymppisenä rikkaampi kuin vanhempani ovat yhteensä tällä hetkellä (noin seitsemänkymppisinä). Varallisuudessa olen siis heitä tuplasti edellä, jo 30 vuotta aikaisemmin. Aloin miettimään mistä tämä johtuu. Onko vaurastuminen nykyään niin paljon helpompaa, vai olenko tehnyt jotain "oikein" suhteessa vanhempiini?

Minulla ei ole ollut mikään huippupalkka työurani aikana, parhaimmillaan olen ollut jossain top 20 %:ssa suomalaisista palkansaajista. Yli 10 vuotta tienasin alle suomalaisten keskipalkan. Vanhempani taas olivat Homer Simpsonin tapaan "upper lower middle class", eli joissain siellä keskivaiheilla, toinen keskimääräistä huonommin ja toinen paremmin palkattu.

Sanotaan, että 1970- ja 1980-luvulla asuntolainojen laina-ajat olivat lyhyitä ja korot korkeita. Vastineeksi palkka- ja hintainflaatio olivat suuria, eli jos kiinteään omaisuuteen pääsi kiinni niin sen arvo kasvoi mukavasti. Kuitenkaan 1980-luvun loppun mennessä, eli suunnilleen minun nykyisessä iässäni, vanhemmillani ei tietääkseni vielä ollut täysin velatonta asuntoa, eikä asunnon lisäksi oikein mitään muutakaan omaisuutta. Auto oli 70-luvun rotisko, ja mökkikin vain vuokralla (hyvin halvalla).

Vanhempani eivät hankkineet korkeaa koulutusta (eivät ole edes ylioppilaita), vaan menivät töihin nuorena. Minä hankin korkeakoulututkinnon, ja aloitin työt noin 24-vuotiaana. Annoin siis vanhemmilleni viitisen vuotta etumatkaa työelämässä. Minun opiskeluaikanani valtio toki tuki opiskelua rahallisesti.

Se silmiinpistävin ero vanhempieni ja minun välillä on kuitenkin se, että heillä oli minun iässäni useampi lapsi. Äitini oli vain parikymppinen saadessaan ensimmäisen lapsensa. Hän olikin poissa työelämästä varmaan 10 vuotta. Myöhemmin hän meni töihin, mutta ilman minkään alan koulutusta palkka ei ollut häävi. Sitä hän jatkoi 30 vuotta, ja lopputuloksena käteen ei jäänyt oikein mitään. Isälläni oli paremmat tulot, mutta ei mikään johtajan palkka kuitenkaan. Jos pitäisi arvioida paljonko vanhempani keskimäärin tienasivat (nykyrahassa), niin uskoisin äitini tienanneen noin 1700 e/kk ja isäni ehkä 4000-4500 e/kk.

Mielestäni meillä ei mitään isoja rahareikiä ollut, muuta kuin lapset. Alkoholiin, rahapeleihin tai muihinkaan paheisiin sitä ei meidän perheessämme kulutettu. Ylimääräistä rahaa ei kuitenkaan koskaan ollut. Rahan järkevästä käyttämisestä ei perheessäni puhuttu. Tosin kun vanhempani riitelivät, niin kyse oli aika usein rahasta, jota äitini mielestä oli liian vähän. Säästämisestäkin puhuminen taisi rajoittua siihen, että kehoittivat minua laittamaan osan rahoista säästöpossuun eikä tuhlaamaan kaikkea.

Olisivatko vanhempani voineet tehdä taloudellisesti parempia ratkaisuja? Aina voi hankkia paremmin tienaavan puolison, mutta jos nyt pitäydytään tässä pariskunnassa, mitä muuta heidän olisi kannattanut tehdä? Pitkä koulutus ei ole välttämätön, mutta keskiasteen koulutus olisi hyvä. Alan ja työtehtävän valinta on myös tärkeää. Äitini teki samaa työtä 20 vuotta, siinä ei palkka pahemmin päässyt nousemaan. Sitten ne lapset: en hankkisi lapsia ennen kuin opinnot ovat ohi ja on oltu työelämässä muutama vuosi. Jos hankkii useamman lapsen, niin tekee sen mahdollisimman nopeassa tahdissa, jolloin vanhemmat pääsevät nopeasti takaisin työelämään.

Vaurastuinko minä puhtaalla tuurilla?

Olisiko minulle voinut käydä kuten vanhemmilleni? Varmaan aika helposti. Eka lapsi matalapalkkaisten vaimon kanssa joskus 25-vuotiaana, itse keskituloisena. Toinen ja kolmas lapsi siihen perään, ja kämppä pitää tietysti olla Helsingissä kun siellä ollaan töissä. Lapsille kivat harrastukset. Etelänmatkoja koko perheen voimin kerran vuodessa. Mökki ja auto. Helposti saisi kaikki tulot kulutettua niin, ettei lasten aikuistuttua olisi kuin puoliksi maksettu rivari varallisuutena.

Tuosta näkee kuinka helposti ne elämän pienet ja suuret valinnat (joita ei välttämättä edes tajua tekevänsä) vaikuttavat vaurastumiseen. En minä peruskoulun päätyttyä päättänyt, että haluan rikkaaksi. Korkeakouluun hakiessani en miettinyt miltä alalta saa parhaan palkan, vaan valitsin sen alan mikä vaikutti kivoimmalta (okei, ajattelin kyllä että IT-alalla on hyvät tulevaisuudennäkymät). Työpaikkoja en ole valinnut palkan perusteella. Vasta nyt yli nelikymppisenä siirtyminen yrittäjäksi on ensimmäinen teko urallani jonka olen tehnyt nimenomaan raha mielessä.

Kun aloitin sijoittamisen joskus 25-vuotiaana, halusin tietysti rikastua mahdollisimman nopeasti, vähällä vaivalla. Muistan harmittaneen kun ei ollut kovin paljoa rahaa sijoitettavaksi. Aika nopeasti ymmärsin, ettei muutaman tuhannen euron sijoituksella voi rikastua, kun tuotto on parhaimmillaan muutama satanen vuodessa. Vasta kun aloin pitämään kirjaa kaikista menoistani noin kolmekymppisenä, tuli säästämisestä järjestelmällisempää. Ja vain säästämällä paljon voi vaurastua nopeasti.

Myönnän olleeni onnekas kun en ole tehnyt hirveästi vääriä valintoja elämässä.

Vaurastuminen ei ole vaikeaa kunhan sitä hieman miettii, mutta vaurastumatta oleminen on vielä helpompaa, se ei vaadi ponnisteluita lainkaan.


4 kommenttia :

  1. Vaurastuminen taitaa tosiaan olla kiinni pienistä asioista tai valinnoista, kun sitä miettii noin. Tosin aika usein se, että ei vaurastu johtuu monesta pienestä asiasta.

    Suomessa se joka menestyy näkee usein tilanteensa sattumien summana. Amerikassa taas se nähdään tuhansina asioina mitä on tehnyt päästäkseen siihen pisteeseen. Lopulta kaikki ehkä puhuvat samoista asioista. Olisikohan todellisuus jossain välimaastossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäisellä pienellä asialla voi olla iso vaikutus elämään. Omalla kohdallani selkein muistutus tästä "perhosefektistä" on eräs puhelu jonka melkein jätin soittamatta vuonna 1995. En tiedä millainen elämästäni olisi tullut muuten, mutta ilman tuota puhelua en ainakaan olisi päätynyt (monen mutkan kautta) paikkakunnalle jossa nyt asun. Olisin luultavasti myös ollut töissä ihan muissa firmoissa koko 2000-luvun.

      Poista
  2. Pienillä valinnoilla on tapana kertautua. Uskoisin, että ero tulee siinä miten eri ihmiset huomaavat noiden valintojen vaikutuksen pidemmällä aikavälillä. Toinen tilaa sanomalehteä kotiin hintaan 20€/kk ja toinen tajuaa lukevansa saman uutisaineiston ilmaiseksi valtiorahoitteisen Ylen nettisivuilta. Summa ei kuulosta pahalta, mutta kymmenessä vuodessa siitä kertyy 2400€ summa, kun noita samoja rahareikiä on muitakin (Netflix, päivittäinen kahvikuppi+iltalehti, jne) niin puhutaan helposti kymppitonnien vaikutuksesta kymmenen vuoden aikajaksolla. Kolmas henkilö on huomannut ja laskenut tuon vaikutuksen ja on vielä kiinnostunut sijoittamisesta, ero paikallaan polkeneen ja tuon 100€/kk sijoittamiseen käyttäneen henkilön välissä onkin jo melkein 15 000€ maltillisella 4% tuotto-odotuksella.

    VastaaPoista
  3. Tuskin voin itseäni rikkaaksi väittää, mutta huomaan ajatuksissani pitäväni itseäni sellaisena, koska aivan nurkan takanahan tuo on. Omalla kohdallani osaan nimetä muutamiakin syitä:
    - vanhempien esimerkki (ei yksittäisiä keinoja joita seuraisin, mutta näin, että vaurastuminen mahdollista -> identiteetin osaksi että voin vaurastua)
    - viikkorahan puute -> kolikkopinon kasvua ei näe ellei kolikkoja säästä
    - toisaalta opiskeluaikana vanhemmilta pieni tuki jonkin aikaa
    - hamsteriluonne: (rahan) keräilyn, järjestämisen & laskemisen rakastaminen (autistiset piirteet, hehe)
    - tunteellisuus, tunteiden liittäminen esineisiin (en luovu helposti siitä mikä on minun, koskee myös rahaa oli se sitten ”my precious” kolikko tai numeroita tilillä, syy sama kuin edellisessä kohdassa)
    - velvollisuudentuntoisuus -> työnarkomaani ei ehdi kuluttaa
    - päättämisen vaikeus, tiukat periaatteet minkä asian puolesta rahoillaan äänestää, ylipäätään jotenkin tällä luonteella kaikenlainen ostaminen ja kaupassa käynti vaikeaa -> ei tule ostettua koskaan mitään
    - (peleihin) koukuttuva luonne, mikään ei ole palkitsevampaa kuin saavuttaa uudet tuhatluvut säästötilillä joka kuukausi -> yli puolet palkasta säästöön
    - opintotuki -> kun valmistuin, kaipasin sitä kovin, ja tuo asia jäi alitajuntaan raksuttamaan ja kypsymään, myöhemmin yhdistyi ajatuksiin perustulosta
    - stressittömyyden kaipuu & auttamisen halu -> keksin, mikä vähentäisi stressiäni omassa työssäni -> sehän vähentäisi kollegoidenikin stressiä työssään & samalla tarjoaisi perustulon & mahdollistaisi rahan keräilyn sen sijaan että raha olisi kiinni esim. talossa tai että söisin pääomaani jos ottaisin rennommin
    - huimapäisyys + yritysneuvojan tuki -> asia oikeasti tapahtui -> ei kilpailua kun muut eivät laske 1+1 vaan 1+1+epärealistiset pelot (eli ehkä osittain myös joku alitajuinen todennäköisyyslaskuri)
    - jääräpäisyys -> poikaystävä ei voinut estää :)
    - poikaystävä (siis avopuoliso), joka oli juuri niissä asioissa pihi joissa minä en ole, ja niissä periaatteellisissa asioissa tiukka joissa minä en -> pyristettiin tästä rätistä viimeisetkin mehut säästötilille
    - poikaystävä myös siitä syystä että vei minut mukanaan köyhäilemään mökkiin joka oli velaton -> vapauduin muutamaksi vuodeksi asumiskuluista, siis kylmästä vedestä tuli hetken aikaa laskut, ja vakuutus- ja tiemaksuja oli
    - poikaystävä, painosti puutarhahommiin kanssaan (tai innosti, vähän tilannesidonnaista...)
    - osaava tuttavapiiri -> monesta asiasta ei tarvitse maksaa, mistä muut joutuisivat maksamaan (samoin monia juttuja osaan itse tehdä mistä muut maksavat)
    - Ylipäätään ajatusmaailma, jossa mieluummin ostan isompaa kuukausituloa tuleville vuosille kuin jotain muuta.
    - Ei lapsia tai muita taloudellisesti tuettavia
    - ei lemmikkejä
    - perusterve.

    Varmaan tulisi jotain ihan järkeviäkin asioita mieleen, jos tätä alkaisi pohtimaan, mutta tuollaiset tuli lonkalta.

    Summa summarum: tähtien asennot.

    VastaaPoista

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *