Kun olin nuori, oli rahankäyttö helppoa. Rahaa oli käytettävissä juuri sen verran kuin kuukaudessa sattui tilille tulemaan. Kun pakolliset menot oli maksettu, pystyi loput tuhlaamaan ihan vapaasti mihin halusi, tai jos oli jokin suurempi hankinta mielessä, laitoin osan rahoista sivuun. Luottokortteja ei saanut ilman vakaita tuloja, eikä pikavippejä oltu vielä keksitty. Olihan se kädestä suuhun-elämistä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli aika yksinkertaista.Köyhällä on helppo olla. Köyhä tietää tarkkaan kuinka paljon rahaa voi kuluttaa. Kulutus loppuu viimeistään kun rahat loppuvat. Rikkaalla ei ole tätä luksusta; jos rikas kuluttaa kaikki rahansa, hän ei ole enää rikas. Rikkaan täytyy itse osata lopettaa kuluttaminen ajoissa.
Köyhä tietää, että tämän kuun tulojen on riitettäävä tämän kuun menoihin, eikä mitään välttämättä tarvitse jäädä yli. Siinä vaiheessa kun tuloja on huomattavasti enemmän kuin menoja, täytyy itse osata päättää kuinka paljon rahoistaan saa kuluttaa ja kuinka paljon täytyy laittaa säästöön. Tällä hetkellä tuloistani 50 prosenttia riittää kattamaan normaalit menoni. Mutta laitanko siis loput 50 prosenttia säästöön? Paljonko saan kuluttaa joka kuukausi "turhuuteen"?
Pitäisi varmaan tehdä itselleni tuhlausbudjetti. Eli siis minun pitäisi päättää paljonko rahaa saan kuluttaa niin sanottuun turhuuteen joka kuukausi. Viime vuosina olen ollut erittäin tarkka sen kanssa miten kulutan rahani; pienikin hankinta mietitään tarkkaan. Esimerkiksi Chromecastin hankintaa olen miettinyt jo pitkään, sehän on ehdoton turhuus, ja maksaakin jopa 35 euroa! Parikymmentä vuotta sitten (ja 250 000 euroa köyhempänä) olisin hankkinut sen silmiä räpyttämättä. Kuulostaa absurdilta, ja sitähän se on.
Ilmeisesti en kuitenkaan ole yksin tämän ongelman kanssa; sanotaanhan yleisesti, että rikkaat ovat tarkempia rahojensa suhteen (eli "kitsaampia") kuin köyhät. Alan ymmärtää miksi.
