20. joulukuuta 2019

Q3/2019: "Hieman" myöhässä



Olenpa pahasti myöhässä tämän kirjoituksen kanssa. Kohta on Q4 loppu ja Q3 vielä käsittelemättä. Mitäs olen oikein tehnyt viime aikoina? Olen niin sanotusti elänyt enemmän, eli olen harrastanut ja viettänyt aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Toki töitäkin olen tehnyt täydellä voimalla. Työmatkani ovat nykyään pidemmät, joten nekin vievät aikaa. Matka-ajan voisi käyttää johonkin järkevään, kuten vaikkapa blogin kirjoittamiseen, enimmäkseen olen kuitenkin vain kuunnellut podcasteja.

No, mites se rahapuoli, se vaan eniten kiinnostaa lukijoita (kiinnostaisi ainakin minua)?

Q3:lla oli aika paljon ylimääräisiä menoja kun tein hankintoja uuteen kämppään, ja varainsiirtoveron maksukin osui Q3:lle. Lisäksi kesälomasta johtuen jäi syksyn tulot odotetusti pienemmiksi kuin muilla kvartaaleilla, yrittäjä kun ei saa tuloja loma-ajalta (ja töistä saa rahat 1-2 kuukauden viiveellä). Niinpä säästämisen/sijoittamisen osalta jäin yli 10 k€ pakkaselle, kulutin siis enemmän kuin tienasin. En laske oman asunnon varainsiirtoveroa sijoitukseksi, vaikka firman kirjanpidossa se laskettaisiin mukaan hankintahintaan.

Ai niin, meinasin unohtaa, teinhän minä yhden ison sijoituksenkin tällä kvartaalilla: ostin nimittäin toisen sijoitustontin! Omistan siis tontin jolla sijaitsee paritalo, ja itse rakennuksen omistavat vuokralaiset. Otin tuota varten sijoituslainaa pankista, joten omaa rahaa tarvitsin alle 30 k€. Tuottoa tuosta tulee noin 4 k€ vuodessa.


Omaisuuteni arvo pysytteli nippa nappa puolen miljoonan yläpuolella. Koska vanha kämppäni ei edelleenkään ole mennyt kaupaksi (olen siis kahden asunnon loukussa), on minulla sitten velkaakin pitkälti päälle 400 k€. Se on aika paljon yhdelle ihmiselle...


Tammikuun puolella kerron sitten mitä tuon vanhan kämpän kanssa tehdään, suunnitelmat ovat jo aika pitkällä...



2 kommenttia :

  1. Jos olet kahden asunnon loukussa joudut maksamaan silti vastikkeet ja vähintään korot vanhasta asunnosta. Miksi et laittanut vain ehtoa, että vanha on saatava myytyä ennen kuin ostat uuden?

    Kahden asunnon loukku on todella paha rahareikä etenkin nyt kun asuntojen hinnat tulevat koko ajan alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin laittanut sellaisen ehdon, en olisi saanut uutta kämppää, siitä oli nimittäin useampia tarjouksia.

      Vanhan asunnon vastikke+korko on noin 300 e/kk, joten ei se nyt niin paha ole.

      Poista

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *