19. maaliskuuta 2020

100 000 euroa köyhempi

Olen likimain sata tuhatta euroa köyhempi kuin vuodenvaihteessa. Joku muu voisi tällaisesta hieman hermostua.

En ole koskenut osakesalkkuuni tämän laskun aikana; toki näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi kannattanut myydä kaikki viimeistään kun on lasketeltu 20% huipusta. Ongelma on siinä, ettei voi tietää milloin lasku loppuu. Huonolla tuurilla sattuu myymään kun ollaan pohjalla ja sitten jää odottelemaan kurssien laskevan ennen kuin ostaa takaisin. Ja silloin jää paitsi siitä huomattavasta noususta joka on tulossa.

Positiivisiakin asioita on: vielä kolme vuotta sitten minulla oli käytännössä koko omaisuus kiinni osakkeissa, mutta vuodenvaihteessa vain noin puolet (ja nyt vielä vähemmän...). Hajauttaminen on hyvä juttu.

Positiivisena voi pitää myös sitä, että olen nyt yhtä "köyhä" kuin olin aika tasan vuosi sitten. Toisin sanoen taloudellinen riippumattomuus siirtyi vain vuodella eteenpäin.
Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *