Muistan ensimmäisen kesätyöni joka oli hieman samanlainen, tosin pahempi; pääosa työajasta meni kahvitauon odotteluun jossain sopessa, piilossa pomoilta ja asiakkailta. Nykyään on sentään netti... ;)
Olin viimeisessä työpaikassani jonkin verran yli viisi vuotta, joka IT-alalla taitaa olla ikuisuus. Sinä aikana työpaikkani työntekijöiden vaihtuvuus on yli 100%, eli enemmän ihmisiä vaihtui kuin siellä oli keskimäärin töissä. Merkki siitä, että on aika itsekin lähteä? Palkkani oli ihan ok, hyvä "asiantuntijan" palkaksi, mutta huono jos lasken itseni "erityisasiatuntijaksi" (nämä ovat Tilastokeskuksen määritelmiä). Suurin ongelma taisi ollakin siinä, että työni on liian monotoonista. Kaipasin vaihtelua elämään. Toki huomattavasti suurempi palkkakin olisi toiminut motivaattorina...
Niinpä ryhdyin yrittäjäksi. Muuttuiko mikään? Tulot nousivat reippaasti; nettotulot vastaavat hyvinkin 100 000 euron/v bruttopalkkaa tavallisena työntekijänä. Työtehtäviini on tullut enemmän vaihtelua. Osa töistäni on puhtaasti tuntilaskutettavaa eli saan maksun oikeasta työstä, en toimistolla olemisesta. Osa taas muistuttaa enemmän palkkatyötä, eli istun toimistolla 7,5 tuntia päivässä tekemässä hommia ja saan maksun siitä. Suhtautumiseni työhön on kuitenkin muuttunut kun en ole sidottu tiettyyn työhön kuin muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan, ja jos työ alkaa maistua puulta, voin vain lähteä. Toki niin voi tehdä palkkatyössäkin, mutta kynnys on selvästi korkeampi. Tietysti mielihyvää tuottaa myös tieto, että olen yleensä parhaiten palkattu henkilö huoneessa :)
No, tekeekö mieli päästä irti palkkatyön kahleista?