9. lokakuuta 2017

Q3/2017: Suuria muutoksia

Sijoituksissani tapahtui suuria muutoksia kolmannella kvartaalilla, koska ostin itselleni asunnon. Jouduin jonkin verran myymään sijoituksia, sillä maksoin asunnosta noin 30% omalla rahalla. Tästä tulee tietysti ikäviä veroseuraamuksia ensi vuonna maksettavaksi.

Brutto-omaisuuteni arvo lähestyy jo puolta miljoonaa, kun asunnon laskee mukaan; netto-omaisuuteen osto ei pahellin vaikuttanut, tosin varainsiirtoveroon ja pikkuremontteihin kuluu tietysti rahaa. Velkavipu nousi kertaheitolla 27 %:iiin, eli tuosta puolesta miljoonasta 27 % on lainaa ja 73% omaa rahaa. Edellisellä kvartaalilla lainaa oli vielä vain 15 %. Velkavivun lisäämistä hankaloittaa se, että pörssisijoitukseni ovat pääasiassa eurooppalaisissa ETF:ssä, eikä IB suostu antamaan niitä vastaan lainaa.

Salkun arvoon olen huomioinut asunnon ostohinnalla, enkä tule muuttamaan sen arvoa jatkossakaan. Remonttien rahoitusvastikkeet lasken menoksi, eli ne eivät kasvata asunnon arvoa. Asuntolainan lyhennyksen lasken lisäsijoitukseksi salkkuun, ja samalla tietysti velkavipu pienenee. Salkun arvo pinnisti pieneen nousuun kvartaalin lopulla, kun euron arvon nousu hiipui.




Lisäsijoitukset jäivät tällä kvartaalilla minimaalisiksi muista menoista johtuen. Jatkossa kirjanpidossa tulee mielenkiintoista, kun kaikki rahat eivät tulekaan puhtaana käteen omalle tilille, vaan suurin osa on firman tilillä. Pitäisikö varallisuuslaskelmissa alkaa huomioimaan verovelka jotenkin? Toki noissa henkilökohtaisissa sijoituksissa on verovelkaa nytkin, yli 20 000 euroa...
Henkilökohtaisen kulutuksen uskon pysyvän ennallaan jossain 1600 euron/kk tienoilla, ja sen verran aion nostaa firmasta ulos, loput rahat kannattaa varmaan sijoittaa firman kautta.


Ai niin, viime vuoden verotuspäätös tipahti vihdoin postiluukusta, odotetusti hieman mätkyjä tulossa. Kaikki vähennykset menivät läpi, mm. työhuonevähennys 380 euroa (pääomatuloista). Koko vuoden veroprosentiksi tuli 26,6 %, ja siihen päälle pakollisia maksuja 7,3 %.



Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *