Raflaava otsikko, mutta tässä on vertailu eri tulotyyppien verotuksesta (palkkatulo, osinko, myyntivoitto ym).
Tässä on heti ensimmäiseksi mielenkiintoinen yksityiskohta vapaaherroiksi aikoville: Jos saat osinkoa muusta maasta kuin EU- tai verosopimusvaltiosta, osinko on kokonaan veronalaista ansiotuloa. Tavalliselle työläiselle tuo on yleensä huono juttu, mutta jos sinulla ei ole muita ansiotuloja, niin nuo osingot ovat silloin täysin verottomia n. 10 000 euroon asti. Tällaisia ei-sopimusvaltioita ovat esimerkiksi useimmat veroparatiisit (Bahama, Neitsytsaaret, Marshall-saaret ym). Koska nuo osingot eivät ole palkkatuloa, ei niistä mene myöskään vakuutusmaksuja, eli saat rahat todellakin puhtaana käteen! Verottaja tosiaan kannustaa sijoittamaan veroparatiiseihin.
Normaali palkkatulo tulee edullisuudessa kolmantena, kunhan tulot ovat alle 15 000 euroa. Verotus on aika selkeä: maksat ansiotuloveroa sekä sen lisäksi 7,75 % pakollisia maksuja (työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksu).
18 000 euron jälkeen verotus olisi halvinta myyntivoittojen kohdalla, jos pääsisi käyttämään maksimaalista hankintameno-olettamaa. Tämä siis vaatii, että ostohintasi on ollut 0 euroa, ja myyt vasta 10 vuoden omistusajan jälkeen. Silloin saat käyttää 40 % hankintameno-olettamaa, eli maksat veroa 60 %:sta myyntihinnasta, jolloin veron määrä on 18 % myyntivoitosta. Tuollainen nollan euron hankintahinta on kuitenkin aika harvinainen tapaus. Realistisempaa olisi esimerkiksi sijoituksen nelinkertaistuminen kymmenessä vuodessa, jolloin veroksi tulee 24%, eli ollaan jo lähellä osinkoveron määrää.
20 000 eurosta ylöspäin verotus on halvinta pörssilistatun yhtiön osingoissa, 25,5 %.
Yrittäjän ottama osinko omasta yrityksestä on aina kallimpaa, koska yrittäjä maksaa ensin yhteisöveron 20 %, ja sen jälkeen vielä vähintään 7,5 % osinkoveroa.
Jos haluat jatkaa työelämässä, normi-työntekijänä:
Hanki palkkatuloja ja veroparatiisi-osinkoja 16 000 euroon asti, sen jälkeen osinkotuloja (ja myyntivoittoa jos pääset käyttämään hankintameno-olettamaa).Jos olet yrittäjä, ja haluat jatkaa sellaisena:
Nosta palkaa ja veroparatiisi-osinkoja 18 000 euroon asti, sen jälkeen osinkotuloja listatuista yhtiöistä. Jos firmaasi tulee enemmän rahaa sisään, niin jätä ne ainakin kasvattamaan firman matemaattista arvoa sen verran, että saat nostettua niitä halvimmin erotettuja osinkoja.
Toki jos haluaa kikkailla, niin perustaa Viroon toisen firman, jonne ohjaa rahat tästä suomalaisesta yhtiöstä. Siellä kun ei tarvitse maksaa yhteistöveroa ennen kuin nostaa osinkoja, eli verorahat kasvavat korkoa korolle. Suomi-firma tekee palkanmaksun jälkeen nollatulosta.
Jos olet ns. vapaaherra, et halua työskennellä:
Voit hankkia veroparatiisi-osinkoja 18 000 euroon asti, tai voit perustaa oman sijoitusyhtiön, johon sijoitat pääomasi. Nostat sieltä palkkaa 18 000 euroon asti (muista myös verovapaat luontoisedut). Siitä ylöspäin osinkotuloja ja myyntivoittoja.