Itse valitsin 10 000 kilometrin vakuutuksen, sillä se asettaa minulle sopivasti haastetta. Viime vuonna ajoin 9500 km ja sitä edeltävänä 10 250 km, ei siis pitäisi olla mahdotonta päästä tuohon tavoitteeseen. Olisi kiva jos voisi asettaa oman rajansa hieman tarkemmin (nyt rajat ovat 5000, 10 000 ja 15 000 km), mutta käy tuokin.
Rahallisestihan ajomäärä ei vaikuta vakuutuksen hintaan kuin hyvin vähän; alle 10 000 km ajava säästää vain pari prosenttia vakuutuksen hinnassa verrattuna alle 15 000 km ajavaan. Enemmän on siis kyse periaatteesta. Tosin verratuna edelliseen vakuutukseeni (eri yhtiössä) säästän noin satasen vuodessa.
Niin kauan kuin olen omistanut auton (yli 10 vuotta) olen aina kirjannut exceliin kaikki tankkaukseni, mukaanlukien litramäärät ja kilometrit. Tämän vuoden alusta olen alkanut kirjaamaan myös minne ajan. Tämän helpottamiseksi olen tehnyt excel-taulukon jossa on rivit jokaiselle vuoden viikolle ja sarakkeet yleisimmille ajomatkoille. Lisäksi on yksi sarake muille ajoille. Tosiasiahan on, että useimmat ihmiset ajavat enimmäkseen niitä muutamia samoja ajomatkoja. Valitsin viikottaisen kirjauksen sen takia, että se on tarpeeksi lyhyt aika jotta ajot muistaa vielä seuraavallakin viikolla. Ei siis tarvitse kirjata ajoja joka päivä, vaan kerran viikossa tai kahdessa riittää.
Jos ajaisin töihin joka työpäivä ja siihen päälle vielä kauppareissut ainakin kerran viikossa, niin siitä kertyisi arvioita 2500 km vuodessa. Kaikki turhaa ajoa, joten tuosta pystyy helposti nipistämään. Ystävien ja sukulaisten tapaamisia en sentään aio karsia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti