23. helmikuuta 2015

10 asiaa jotka sinun täytyy tietää tullaksesi miljonääriksi

40 vuoden työuralla keskituloinen suomalainen tienaa yhteensä noin miljoona euroa verojen jälkeen. Jos tuosta säästäisi ja sijoittaisi niin ei miljonääriksi tuleminen olisi mitenkään mahdotonta keskituloisellekaan. Keskimäärin 65-vuotiaalla suomalaisella on omaisuutta kuitenkin vain noin 150 000 euroa, eli suunnilleen sen oman asunnon verran. Tässä muutama vinkki joilla voit parantaa tilannettasi.
  1. Kuluta vähemmän kuin tienaat. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta tämä täytyy muistaa myös sen jälkeen kun olet miljonääri, muuten olet pian entinen miljonääri. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa lotto- ja Nokia-miljonääreistä on edelleen miljonäärejä.
  2. Hiljaa hyvä tulee. Miljonääriksi ei tulla yhdessä yössä (paitsi lotossa), eikä edes vuodessa. Perintöäkin voi joutua odottamaan vuosikymmeniä. Omaisuutta täytyy kasvattaa pikkuhiljaa, ja onneksi sen kasvunopeus kiihtyy ihan itsestään.
  3. Aika on rahaa. Ja pitkä aika on paljon rahaa. Säästäminen ja sijoittaminen pitäisi siis aloittaa heti kun pääsee työelämään. Jos et ole jo aloittanut, niin aloita nyt.
  4. Älä ota velkaa, paitsi sijoittamiseen. Jos sinulla ei ole rahaa jota kuluttaa, asia ei parane ottamalla velkaa.
  5. Raha vaatii huolenpitoa. Sillä on ikävä tapa valua käsistäsi jos et pidä siitä kunnolla kiinni.
  6. Et tule miljonääriksi tekemällä sellaista työtä josta et pidä. Tai ehkä tulet, mutta onko se sen arvoista?
  7. Säästäminen ja sijoittaminen vaatii kuria ja suunnitelmallisuutta. Laadi suunnitelma siitä paljonko säästät ja mitne sijoitat, ja pysy suunnitelmassa. Älä tosin pelkää muuttaa suunnitelmaasi jos huomaat tehneesi virheen. Hanki mahdollisimman paljon tietoa, niin vältät virheitä.
  8. Taloudellinen riippumattomuus ei vaadi miljoonia. Jo 100 000 euron sijoitus antaa sinulle paljon vapautta. Miljoonan omaisuudella saa tosin sen 'miljonääri'-tittelin ;)
  9. Mitä vähemmän kulututat, sitä vähemmän rahahuolia sinulla on. Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot. Voit huomata olevasi yllättävän varakas jos vähennät menojasi.
  10. Raha ei tuota onnea. Jos et pysty olemaan onnellinen ilman miljoonia, niin tuskin se onnistuu miljoonien kanssakaan. Toisaalta jos olet onnellinen nyt, niin ei niillä rahoilla ole niin väliä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *