15. tammikuuta 2015

Salkkupäivitystä

Kuten tylsän sijoittajan salkku -tekstissä kerroin, olen pikkuhiljaa siirtymässä indeksi-ETF-sijoittajaksi. En kuitenkaan raaski luopua kaikista osakesijoituksistani kertaheitolla, siitähän tulisi verojakin maksettavaksi turhan paljon. Vuoden lopussa tein kuitenkin jonkin verran verosuunnittelua ja möin melkein kaikki tappiolla olevat sijoitukset salkusta. Tilalle ostin ETF:iä. Salkun tilanne näyttää nyt tältä:


Rahaneuvoksen vinkin perusteella ostin DB X-trackers ETF:ien rinnalle myös muutamaa iShares Core -sarjan ETF:ää. Niissä on pienemmät kulut kuin X-trackerseissä, joka on tärkeää kun sijoitetaan pitkällä tähtäimellä. USA-osakkeita on edelleen salkussa todella paljon. Toisaalta Euroopan ulkopuolisten sijoitusten suuri määrä on hyvä juttu nyt kun euron arvo putoaa. Suomi-osakkeita minulla ei ole muita kuin Siili Solutions, sen osuus on n. 1,5% salkusta...

Pitäisi varmaan tehdä sellainen uudenvuodenlupaus, etten myy mitään voitolla olevia sijoituksia? Tappiolla olevia osakkeita voin myydä ja ostaa tilalle ETF:iä. Sitten joulukuussa voin myydä jotain voitollakin, jos se on tarpeen verotuksen kannalta. Eri sijoituksia minulla on tällä hetkellä yli 60, joten pakostakin jokin on miinuksella.

2 kommenttia :

  1. Veroteknisesti kannattaisi myydä voitolla ja tappiolla olevia osakkeita yhtä paljon. Sinulla on varmasti jotain voitolla olevia osakkeita joiden tulevaisuus ei vaikuta yhtä hyvältä kuin silloin kun ostit, tai yhtä hyvältä kuin ETF:ät mitä nykyään ostat.

    VastaaPoista
  2. Juu, saman verran voittoja tappioita, huomioiden muut vähennykset. Tosin tappiot saa vähentää myös seuraavat 5(?) vuotta, joten ei ole sinänsä pakko tehdä voitollisia myyntejä.
    Pitäisi vaan yrittää välttää 'turhaa' salkunveivausta.

    VastaaPoista

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *