Q2: Odotetusti takapakkia

Vuoden toisella kvartaalilla tulivat pörssikurssit alaspäin, aika odotetusti. Niin myös minunkin salkkuni. Markkinoita painoivat Kreikan tilanne ja Kiinan pörssikuplan puhkeaminen. Kiinan romahdusta olin jo odottanut jonkin aikaa, kun ns tavalliset ihmiset siellä sijoittelevat velkavivulla ja uusien yhtiöiden kurssit nouset rakettimaisesti. Varsinkin tuosta velkavivun käytöstä tuli vuoden 1929 pörssiromahdus mieleen. Tästä johtuen, sijoitusstrategiani vastaisesti, myin suuren osan Kiinan sijoituksistani. Uskon, että kyseessä on oikeasti kupla, eli kurssit eivät palaa entisiin huippuihinsa pitkään aikaan. Huomionarvoista on, että Shanghain indeksi on vieläkin 85% korkeammalla kuin vuosi sitten! Laskunvaraa siis vielä on.

Koska salkkuni on aika defensiivinen, ei laskua lopulta tullut kuin pari prosenttia. S&P500-indeksi laskee keskimäärin yhden kvartaalin vuodessa, ja tätä ennen on noustu varmaan 10 kvartaalia putkeen.

Salkussa olen myös vähentänyt suorien osakesijoitusten määrää, myymällä tappiolla olleita sijoituksia. Nyt on tavallista enemmän käteistä, tarkoitus on tehdä taas pian lisäostoksia.

Köyhillä on helppoa

Kun olin nuori, oli rahankäyttö helppoa. Rahaa oli käytettävissä juuri sen verran kuin kuukaudessa sattui tilille tulemaan. Kun pakolliset menot oli maksettu, pystyi loput tuhlaamaan ihan vapaasti mihin halusi, tai jos oli jokin suurempi hankinta mielessä, laitoin osan rahoista sivuun. Luottokortteja ei saanut ilman vakaita tuloja, eikä pikavippejä oltu vielä keksitty. Olihan se kädestä suuhun-elämistä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli aika yksinkertaista.

Köyhällä on helppo olla. Köyhä tietää tarkkaan kuinka paljon rahaa voi kuluttaa. Kulutus loppuu viimeistään kun rahat loppuvat. Rikkaalla ei ole tätä luksusta; jos rikas kuluttaa kaikki rahansa, hän ei ole enää rikas. Rikkaan täytyy itse osata lopettaa kuluttaminen ajoissa.

Köyhä tietää, että tämän kuun tulojen on riitettäävä tämän kuun menoihin, eikä mitään välttämättä tarvitse jäädä yli. Siinä vaiheessa kun tuloja on huomattavasti enemmän kuin menoja, täytyy itse osata päättää kuinka paljon rahoistaan saa kuluttaa ja kuinka paljon täytyy laittaa säästöön. Tällä hetkellä tuloistani 50 prosenttia riittää kattamaan normaalit menoni. Mutta laitanko siis loput 50 prosenttia säästöön? Paljonko saan kuluttaa joka kuukausi "turhuuteen"?

Pitäisi varmaan tehdä itselleni tuhlausbudjetti. Eli siis minun pitäisi päättää paljonko rahaa saan kuluttaa niin sanottuun turhuuteen joka kuukausi. Viime vuosina olen ollut erittäin tarkka sen kanssa miten kulutan rahani; pienikin hankinta mietitään tarkkaan. Esimerkiksi Chromecastin hankintaa olen miettinyt jo pitkään, sehän on ehdoton turhuus, ja maksaakin jopa 35 euroa! Parikymmentä vuotta sitten (ja 250 000 euroa köyhempänä) olisin hankkinut sen silmiä räpyttämättä. Kuulostaa absurdilta, ja sitähän se on.

Ilmeisesti en kuitenkaan ole yksin tämän ongelman kanssa; sanotaanhan yleisesti, että rikkaat ovat tarkempia rahojensa suhteen (eli "kitsaampia") kuin köyhät. Alan ymmärtää miksi.