5. elokuuta 2014

Osakkeiden omistamisen tylsyys

Herkuille perso sijoittaja kirjoitti sijoittamisen tylsyydestä: jokaisen pitäisi valita oma sijoitusstrategiansa ja pysyä siinä, ei vaihtaa strategiaa vähä väliä. Minun täytyy myöntää, etten ole itse pystynyt pitäytymään yhdessä strategiassa paria vuotta kauempaa. Osakkeiden omistaminen on tylsää; on paljon mielenkiintoisempaa etsiä uusia ostokohteita.

Aloitin sijoittamisen vuoden 1999 lopulla eQ-pankin kautta, sijoitin tietysti niihin yhtiöhin joiden kurssit olivat nousseet eniten, kuten JOT Automation. No, eihän siinä hyvin käynyt.

2001-2004 tuli sijoitettua pankkien rahastoihin. Tietysti hajauttaen, osa korkorahastoihin, osa riskisempiin osakkeisiin. Tuotto oli tietysti vaihtelevaa; vaikeinta oli olla myymättä niitä korkorahastoja kun ne tuottivat niin huonosti...

2005-2008 omistin FIMin sekä ODINin rahastoja, ne tuottivatkin hyvin (se olikin hyvää aikaa sijoittaa). Onneksi möin ne ajoissa pois. 2006 minusta tuli Nordnetin asiakas ja pääsin taas suorien osakesijoitusten makuun. Strategiaa ei ollut sen kummemmin, muuta kuin hajautus ja 'hyviin' yhtiöihin sijoittaminen, siis turvallisiin ja isoihin yhtiöhin. Jostain syystä sormi on kuitenkin ollut turhan herkästi siinä myyntinapilla...

2013 ryhdyin ensin Lynxin ja sittemmin IB:n asiakkaaksi, ja samalla valitsin taas hieman muokatun strategian: sijoitan yhtiöihin jotka tuottavat hyvin. Eli joko tasaista tulosta vuodesta toiseen tekeviin yhtiöihin kuten McDonald's, tai P/E-luvun perusteella edullisiin yhtiöihin kuten vaikkapa Itau Unibanco. Samalla tuli sijoitettua myös etuoikeutettuhin osakkeisiin (preferred shares), joille maksetaan kiinteää kuukausittaista osinkoa (6-7% vuodessa).

Salkkuni nykyinen jakauma

Vuoden 2013 loppupuolella huomasin, että minähän saan ihan turhan paljon osinkoja, eli maksan turhaan veroja. En tarvitse tällä hetkellä kassavirtaa sijoituksistani, vaan yritän vain kasvattaa salkkuani mahdollisimman isoksi jotta voin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa vaikka elää pelkillä osingoilla. Siksi otin salkkuuni myös DB x-Trackers indeksi-ETF:iä, kuten tämän. Samalla saan salkkuuni paremmin hajautusta myös USA:n ulkopuolelle. Noiden indeksien osuutta salkussa pitäisi kasvattaa, mutta se tarkoittaisi, että pitäisi myydä jotain (tai ostaa lainarahalla)...

Kirjoitan myöhemmin siitä miten seuraan omistamiani osakkeita Google Spreadsheetin kautta.

3. elokuuta 2014

Rincen teesit, eli vinkit vaurastumiseen

Luin Taloussanomista jutun Pohatan ja Saiturin vinkeistä ja opetuksista aikaiseen vapaaherruuteen, joten päätinpä kirjata ylös omat teesini joilla uskon vapauden koittavan.

1. Älä kuluta vielä

Älä osta tänään sellaista, jonka voit ostaa huomenna. Tämä on varmaan helpoin tapa vähentää 'turhaa' kulutusta. Ei tule tehtyä heräteostoksia, ja kaikki hankinnat on mietitty kunnolla läpi. On aikaa etsiä tuote jolla on paras hinta/laatu-suhde, ja löytyy halvin paikka ostaa se. Joskus (aika useinkin) voi tulla siihen lopputulokseen ettei hanki tuotetta ollenkaan.

2. Älä tuijota vain kassavirtaa

Valitettavan monet ihmiset ajattelevat vain kassavirtaa kun heidän pitää päättää onko jokin asia edullinen vai kallis. Tämä koskee lähinnä isoja ostoksia kuten autoja ja asuntoja.

Kumman asuminen on kalliimpaa:
- sen, jolla on 300 k€ asunto ja maksaa 400 € vastiketta ja 800 € lainan kuukausierää, vai
- sen, jolla on velaton miljoonakämppä josta maksaa vain vastikkeen 400 €?

Moni väittäisi ensimmäistä kalliimmaksi, onhan 400+800 euroa selvästi suurempi summa kuin 400 euroa. Monen mielestä asuminen muuttuu yhtäkkiä halvemmaksi kun asuntolaina on maksettu pois.

3. Kirjaa ylös kaikki menosi

Jos et kirjaa ylös kaikkia menojasi, et tiedä mistä voit säästää. Itse olen käyttänyt Marttojen kirjanpitopohjaa hieman muokattuna, vuodesta 2007 lähtien. Siinä erityyppiset menot jaetaan eri sarakkeisiin, jolloin on helppo nähdä mihin rahat menevät (olen oikeasti jakanut menot useampaan kategoriaan kuin mitä alla olevassa kuvaajassa näkyy).

(2014 menot on arvio koko vuoden menoista)

Helpoimmat säästöt löytyvät varmaan kodin hankinnoista; sitä tulee helposti ostettua kaikenlaista 'kivaa' ja turhaa. Myös auton ja asumisen kuluissa on isot säästömahdollisuudet, mutta säästäminen voi olla hankalampaa. Auton kuluihin olen laskenut mukaan auton arvon alenemisen 10c/km, se täsmää aika hyvin minun autoni kohdalla. Siitä huomaa, että turhaa ajamista välttämällä voi tehdä suuria säästöjä.

4. Velka on pois tulevaisuuden itseltäsi

Kun otat velkaa kulutukseen, kulutat nyt rahaa jotka tienaat vasta tulevaisuudessa. Sinulla ei siis ole enempää rahaa kuin sinulla olisi ollut ilman velkaa, rahasi ovat vain maagisesti siirtyneet tulevaisuuden sinän taskusta tähän hetkeen (ja osa kadonnut siinä matkalla pankin taskuun). Asetat siis tulevaisuuden sinän asemaan jossa se joutuu työskentelemään kovemmin, koska ensimmäiset X euroa joka kuun tuloista siirtyvät menneisyyteen. Tämä on varmaan monen mielestä itsestäänselvyys, mutta hyvä pitää mielessä silti. 

En ole sinänsä kaikkea velanottoa vastaan, on minulla velkaa nytkin. Se on kuitenkin velkarahaa jonka olen laittanut sijoittamaan, jolloin se (toivottavasti) ei ole pois tulevaisuuden minältä. Lisäksi pystyn maksamaan velon pois milloin tahansa.





Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *