10. heinäkuuta 2016

Q2/2016: "Kuinka tuplaat rahasi kolmessa vuodessa"

Sen verrran otetaan heti takaisin, että ei se salkku ole noussut kuin 92 %, mutta toisaalta aikaakaan ei ole kulunut kuin kaksi ja puoli vuotta.


Kvartaali oli taas sellainen, että uutisia kuunnellen voisi luulla että pörsseissä lasketeltiin. Oli "Brexit-romahdus", pankkikriisiä pukkaa, asuntokuplaa samoin yms. Todellisuudessa mentiin ylöspäin n. 3 %, mikä on keskimääräistä parempi tulos.


Lisäsijoitusten kanssa olen enimmäkseen pysynyt sijoitussuunnitelmassa (eli sijoittanut indeksi-ETF:iin), mutta etuoikeuttujen osakkkeiden (preferred shares) tuotto on tässä taloustilanteessa houkutellut minua ostamaan niitä lisää. Niistä kun saa osinkotuottoa 6-8% vuodessa, suht pienellä riskillä. Senpä takia olen jopa ottanut hieman velkavipua, tosin vain alle 5% salkun arvosta.








4 kommenttia :

  1. Itsekin olen viimeaikoina etsinyt sopivia etuoikeutettuja osakkeita Ruotsista ja jenkeistä, mutta laihoin tuloksin. Pystytkö kertomaan mihin instrumentteihin olet itse sijoittanut?

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä omistan näitä:

    - Ashford Hospitality Trust Inc (A-sarja)
    - Dupont Fabros Technology, Inc. (B-sarja)
    - EPR Properties (F-sarja)
    - Old Second Capital Trust I
    - Vornado Realty Trust Preferred (G-sarja)

    Valintaperusteitani ovat lähinnä:
    - korkea tuotto (yli 6%)
    - hinta lähellä lunastushintaa
    - yhtiöllä on lunastusoikeus (luulen, että tämä auttaa osakkeen hinnan tasaisempana)
    - osingot maksetaan kuukausittain tai kvartaaleittain
    - ei maksamattomia osinkoja ainakaan muutamaan vuoteen
    - kumulatiiviset osingot, eli jos yhtiö ei pysty maksamaan osinkoja ajallaan, on sen silti maksettava ne myöhemmin
    - yhtiön luottoluokitus on ok (ei parasta AAA-luokkaa, mutta ei myöskään konkurssin partaalla)

    Tietysti pitää varautua siihen, että yhtiö lunastaa osakkeet jossain vaiheessa, niin on käynyt minullekin muutaman kerran (esim. Dupont on jo ilmoittanut lunastavansa tuon B-sarjan).

    VastaaPoista
  3. Kiitos nopeasta vastauksesta. Valintaperusteet kuulostatvat kyllä järkeviltä ja suurinpiirtein samoilla kriteereillä olen itsekin yrittänyt etuoikeutettuja osakkeita etsiä. Jenkkien lisäksi olen myös tutustunut Tukholman pörssissä noteerattuihin instrumentteihin (mm. Akelius).

    Itselläni homma on kuitenkin usein kaatunut siihen, että en tunne riittävästi näitä jenkkifirmoja, jotka laskevan etuoikeutettuja osakkeita liikkeelle. Oletko itse perehtynyt yrityksiin tarkasti vai oletko yksinkertaisesti luottanut siihen, että jos nämä mainitsemasi kriteerit täyttyvät, niin riski ja tuotto ovat balanssissa?

    VastaaPoista
  4. Täytyy myöntää etten ole tutustunut itse firmoihin kovin tarkkaan. Luotan yrityksen historiaan ja hajautuksen voimaan.

    VastaaPoista

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *